Levi G24 – Hengellisen musiikin viikko 11.-18.6.

Levi G24 – Hengellisen musiikin viikolla huikea määrä suomalaisia taiteilijoita

Lapin upeat maisemat, yötön yö ja Hullu Poro Areena ovat LEVI G24 hengellisen musiikin festivaalin näyttämönä Levillä 11.-18.6. Tapahtuman järjestää E-Compass yhteistyössä Hullu Poron kanssa.

LEVI G24 -tapahtumaviikon anti on itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi suomalaispainotteinen. Yksi viikon pääkonserteista on Suomi 100 –ohjelmaan kuuluva Lasse Heikkilän Suomalaisen messun juhlaversio. Kansainvälistä uraa luova kantelevirtuoosi Ida Elina pyyhkii pölyt Suomen kansallissoittimesta. Lappilaista väriä tuovat Kittilän oma tyttö Saila ja paikallisten laulajien toteuttama Tunturimessu sekä saamelaisryhmä Friddja. Myös lasten Jippii-kuoro koostuu lappilaisista laulajista. Niin ikään Lappiin sijoittuu Nukketeatteri Paradoksin esittämä näytelmä Alpiinikeisarin tarina. Kansainvälistä väriä tuo japanilainen gospel-artisti Kaori Mukahi. Luvassa on myös muun muassa  Metsä elokuvakonsertti, Business Forum sekä taidenäyttely.

Musiikkia, tanssia ja multimediaa

Tapahtuman taiteellinen johtaja  on musiikin maisteri, säveltäjä ja lauluntekijä  Lasse Heikkilä. Hänen työpöydältään on lähtenyt mittava määrä hengellisen musiikin teoksia. LEVI G24 -tapahtuman monet esiintyvät kuorot, ryhmät ja artistit ovat vähintäänkin saaneet vaikutteita hänen musiikistaan.   

Suomalaisen messun Suomi 100 -juhlaversiossa katsojat voivat elää uudelleen satavuotisen Suomen ilot ja surut monien suomalaisten musiikkityylien siivittämänä. Vaikuttava multimediaesitys täydentää elämyksen suomalaisen luonnon kauneudesta.

 

Turistit ja paikalliset mukaan

LEVI G24 -tapahtuman johtaja Leevi Ahopelto poikkesi taannoin Lapin matkallaan laulamassa Pallas-tunturihotellissa. Vastaanotto oli sydämellinen. Leeville jäi tunne, että tänne palataan vielä…

Syksyllä 2016 hän saapui Hullu Poro -hotelliin rovaniemeläisen yrittäjäystävänsä Jouni Haatajan kanssa.  Tämä oli usein pohtinut  Hullu Poron toimitusjohtaja Päivikki Palosaaren kanssa, että Lapin upea ja sääskitön alkukesä on jäänyt liian monilta näkemättä.  Kolmikon yhteisessä tapaamisessa syntyi ajatus hengellisen musiikkitapahtuman järjestämisestä. Ensin oli puhetta  yhdestä laulutilaisuudesta, mutta pian suunniteltiin jo kokonaista viikkoa, jossa olisi tarjontaa myös business-ihmisille ja lapsiperheille.

– Tarkoitus ei ole ainoastaan edistää matkailua, vaan myös palvella kovia kokenutta Lapin kansaa sekä välittää hengellistä siunausta Kittilän kuntaan, Leevi Ahopelto huomauttaa.

Yötön yö ja keltainen kesäkuu

Hullu Poron toimitusjohtaja Päivikki Palosaari on vaikuttunut tapahtuman järjestelyjen etenemisestä. Hän sanoo, että hengelliset tapahtumat ovat aina olleet Suomessa suurimpia, joten verkostoista löytyy paljon osaamista ja kokemusta. Hän innostaa erityisesti ensikertalaisia löytöretkelle Lappiin.

– Nyt on hyvä syy kokea Lapin alkukesän kauneus ja rauha musiikin siivittämänä. Rentukat, kullervot , voikukat ja leinikit hehkuvat keltaisena raikasta koivikkoa ja vihreää ruohoa vasten. Varsinkin ulkomaalaisille yötön yö on ihan käsittämätön, kun aurinko möllöttää taivaalta läpi vuorokauden!

Palosaaren mukaan hengellinen musiikki sopii mainiosti tulkitsemaan Suomen satavuotista tarinaa.

– Hengellinen musiikki pysäyttää aina. Myös monet ystäväni rakastavat sitä, hän sanoo ja löytää romanimusiikista sekä saamelaisten lauluista samantyylistä tunnetta ja poljentoa. Musiikkiviikon artisteissa on Päivikille monta tuttua.

– Kittilän tyttö, Saila, on esiintynyt lastemme ristiäisissä ja muissa perhetapahtumissa. Hänen laulunsa koskettavat syvälle sydämeen, vaikka sanoja ei ymmärtäisikään. Jippu on minulle tuttu ensimmäisestä levystään saakka. Friddja-yhtye taas esittää Saamen alueen musiikkia, jota olen aina rakastanut. Suomalainen Messu -teoksen laajuus on yllättänyt minut täysin. Että hengellisen musiikin parista löytyykin jotain näin mahtavaa! Erityisesti haluan kuulla sen kauniita viuluja, Päivi hehkuttaa.

Suomalainen-messu

Lapset ja perheet Taivaanvalkeassa

LEVI G24 -tapahtumassa halutaan huomioida erityisesti perheitä. Lapsille on järjestetty lauantaina 17.6.  puuhapäivä Könkään kylässä Ounasjoen rannalla sijaitsevassa Elämyskeskus Taivaanvalkeassa. Luvassa on aito lappilainen kokemus. Suomi 100 juhlavuoteen liittyvässä Ristin Maa -tapahtumassa esiintyy Lapin lasten Jippii-kuoro.

– Levin ympäristössä on runsaasti harrastusmahdollisuuksia koko perheelle. Olemme tottuneet järjestämään isoja tapahtumia, joten turvallisuusasiat on myös huomioitu, Päivikki Palosaari kertoo.

LEVI G 24 Business Forumissa 15.-18.6. yrittäjillä ja työelämän vaikuttajilla on ainutlaatuinen mahdollisuus verkostoitua kansainvälisten liikealan ammattilaisten kanssa sekä voimaantua Lapin luonnosta ja upean musiikista.

Hotelli Hullu Porossa on LEVIG24-tapahtuman aikana erikoishinnat. Lisätietoja tapahtumasta: www.levig24.fi ja www.hulluporo.fi

Teksti Tarja Jääskeläinen

 

Leevi-Ahopelto
LEEVI AHOPELTO

LEVI G24 -tapahtuman johtaja Leevi Ahopelto on “kulkenut laulellen” miltei koko elämänsä. 
Vuodesta 1989 lähtien hän on johtanut seitsemänhenkistä VIA-Music laulu- ja soitinyhmää, joka on tuottanut 12 omaa äänitettä. Ryhmä on tehnyt laulukiertueita Eurooppaan ja Etelä-Amerikkaan.
Pitkän päivätyön koululaisten parissa tehnyt Ahopelto koordinoi tällä hetkellä kasvatus- ja koulutustoimintaa eri puolilla maailmaa E-Compass -järjestön kautta.  

Lasse-Heikkila
LASSE HEIKKILÄ

Taiteilija Lasse Heikkilä tulkitsee hämmästyttävällä tavalla suomalaista sielunmaisemaa.  Messun muotoon rakennettu sävelteos, Suomalainen messu, sai alkunsa vuonna 1997 Heikkilän kansallissävyisistä melodioista. Se yhdistää taitavasti suomalaisen historian, isänmaallisuuden ja kaiken pohjavireenä vaikuttavan uskon. Suomalainen messu  esitettiin ensimmäisen kerran Turku-areenalla vuonna 1998. Sen jälkeen Valkia-musiikkiryhmä on esittänyt teoksen 250 kertaa niin kirkoissa, konserttisaleissa kuin luonnon keskelläkin.

IdaElina
IDA ELINA
Oulaisissa syntynyt laulava popkanteletar ja musiikin maisteri Ida Elina sai viime vuonna Kanteleliiton myöntämän Vuoden Kantele -palkinnon. Hänen uniikki ja perkussiivinen kanteleensoittotyylinsä syntyi Youtube-kitaristien innoittamana Japanissa. Ida Elina yhdistää sujuvasti kanteleen, räväkän popin ja suomalaiskansallisen perinnemusiikin. Valloittava uuden sukupolven artisti on julkaissut kolme levyä. Keikkoja kertyy vuodessa noin 300.

Saila
SAILA

Kittilässä varttunut Saila on vuodesta 2005 lähtien tehnyt musiikkia työkseen. Sailan persoonasta ja äänestä huokuu Lappi sellaisena kuin se on: puhdasta ilmaa, kesyttämättömiä luonnonvoimia, mystiikkaa ja lämpimiä tulia kylmyyden keskellä. Luonto ja eläimet, ihmisen elämä iloineen ja suruineen sekä rakastava Jumala ovat keskeisiä teemoja Sailan äänitteillä, joista tunnetuin on  Puhdasta kultaa.

Lue lisää