Antti Tuisku - Levi Center Hullu Poro

Varaa majoitus

Antti Tuisku

Hullu Poro Areenalla torstaina 14.4.2022

Pääsiäisen kaikkienaikojen bileet on Levillä Hullu Poro Areenalla!

Hullu Poro Areenalla

Torstaina 14.4.2022
Antti Tuisku

Suomen kirkkain poptähti Antti Tuisku julkaisi vuoden 2021 alussa uuden Treenaa-singlen, jota seurasivat toinen sinkku Kipee ja seitsemän biisin MASTER WORKOUT -EP. Siinä missä helmikuussa 2020 ilmestyneellä Valittu kansa -albumilla Antti pohti elämän hengellistä puolta, käsittelevät uudet kappaleet fyysistä laitaa. Yhteistä julkaisuilla on kuitenkin yhteiskunnallisesti kantaaottava ja syvällinen teema, jossa on mukana Antille ominaista itseironiaa.

Sekä Treenaa että Kipee nousivat suoraan Spotifyn ykkösiksi, ja kaikki EP:n seitsemän biisiä kohosivat suoraan Spotifyn 17 kuunnelluimman kappaleen joukkoon. Myös kappaleiden videot ovat menestyneet Youtubessa.

Antti Tuisku julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2004. Häneltä on ilmestynyt yhteensä 11 levyä, ja kaiken kaikkiaan Antti Tuiskun albumeita on myyty lähes puoli miljoonaa kappaletta. Artistiutensa uudelleen vuonna 2015 julkaistulla En kommentoi -albumilla luonut Antti Tuisku on uransa aikana täyttänyt niin klubeja kuin areenoitakin ja esiintynyt yhteensä sadoilletuhansille ihmisille. Antti teki ennen tauolle jäämistään Suomessa poikkeuksellisen ison areenakiertueen, jonka konserteissa kävi yhteensä yli 50 000 ihmistä.

Antti Tuisku on palkittu kuudella Emma-pystillä, hänestä on tehty kolme kirjaa, hän on lanseerannut oman vaatemalliston ja ollut mukana lukuisissa tv-ohjelmissa. Kesäkuussa 2021 Antti Tuisku nousee lavalle Helsingin uudistetulla Olympiastadionilla kahdessa omassa Bailantai-konsertissa.

Info

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime noin klo 23:30
Tapahtuma on K-18

Liput

ENNAKKOLIPUT: 35 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Liput ennakkoon www.tiketti.fi

Huomioithan, että internetistä www.tiketti.fi ostettuihin lippuihin on lisätty Tiketin palvelumaksu.
Lipunhinta 15,01 – 50 € + 2,5 € / lippu
https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksut
https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

LIPUT OVELTA: 40 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

**********

HUOM! Ilmaiseen ja alennettuun sisäänpääsyyn oikeuttavat liput ja kortit eivät ole voimassa!