Voitte tehdä ennakkoon pöytävarauksen oheisesta varauskalenterista max 8:lle henkilölle. Mikäli teitä on enemmän kuin 8 tai useampaa ryhmää, niin täyttäkää varauskysely tai ottakaa yhtyettä myyntipalveluumme sales@hulluporo.fi
Varaus kirjataan varaajan nimellä. Mikäli haluatte varauksen yrityksen/yhdistyksen nimelle, lisätkää tieto ”Klikkaamalla tästä voit lisätä lisätietoja” kohtaan.
Huom! Kalenterin kautta tehty varaus on aina vahvistettu ja voimassa tietojen syötön jälkeen, vaikka sähköpostivahvistusta ei tulisikaan. Osa vahvistusviesteistä voi jäädä roskapostiin.
Hullu Poro Areenalla lauantaina 12.4.2025
Suomen suosituimmista kevyen musiikin hiteistä koostuvien Finnhits-kokoelmien ensijulkaisuista tulee kuluneeksi tänä vuonna 50 vuotta. Merkkivuoden kunniaksi käynnistyy marraskuussa laaja juhlakiertue, jossa näitä ikivihreitä menestyskappaleita tulkitsevat Nina Tapio, Annika Eklund, Tomi Metsäketo ja Dimitri Keiski.
Yhteensä yli miljoonan kappaleen myynnin Finnhitsit kokosivat 1970- ja 1980-luvuilla suomalaiset suosikkikappaleet huippulaulajien tulkintoina kansan sydämiin. Finnhitsien pääpaino oli kansainvälisten hittien suomennetuissa versioissa, mutta mukaan otettiin myös muun muassa Syksyn sävelen ja Eurovision laulukilpailujen karsintoihin osallistuneita kotimaisia kappaleita.
Koko kansan tuntemiin hitteihin lukeutuivat mm. Nosta lippu salkoon, Eviva Espanja, Avaa sydämesi mulle, Vasten auringon siltaa, Sininen ja valkoinen, Viisitoista kesää ja R-A-K-A-S.
Yksittäisiä Finnhits-albumeita myytiin parhaimmillaan yli 150 000 kappaleen määriä. Kaikkiaan albumeita julkaistiin 1970-luvulla kymmenen sekä vuosina 1980 ja 1981 yhteensä neljä.
– On hienoa päästä juhlistamaan näin upean kokoelman juhlavuotta. Olemme esittäneet konserteissamme aiemminkin satunnaisesti Finnhitsien lauluja, mutta nyt saamme viettää niiden kanssa kokonaisen kiertueen, iloitsevat Nina Tapio ja Annika Eklund.
– Tulemme tarjoamaan todellisen hittikimaran kaikille tuttuja ikivihreitä menestyskappaleita. Luvassa on myös muutamia yllätyksiä, Tomi Metsäketo ja Sami Hintsanen kertovat.
Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
HUOM! Showtime n. klo 22:30
Tapahtuma on K18
Ennakkolippu on edullisempi kuin ovelta lippu!
Ennakkolipulla pääset jonon ohi. (HUOM! Mahdollinen ennakkolippujono)
ENNAKKOLIPUT 28 € sis. eteispalvelumaksun 3 €
Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että tiketti.fi ostettuihin lippuihin Tiketti.fi lisää palvelumaksun 2,50 €.
https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksut
https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot
Ennakkolippuja myynnissä myös Hotelli Hullu Poron vastaanotossa.
Ennakkolippujen myynti loppuu Tiketti.fi sekä Hotelli Hullu Porossa keikkapäivänä klo 21:00.
Lipun myynti ovelta klo 21:00 alkaen.
LIPUT OVELTA: 33 € sis. eteispalvelumaksun 3 €