Varaa majoitus

Maija Vilkkumaa

Hullu Poro Areenalla

Maija Vilkkumaa Hullu Poro Areena

Lauantai 21.3.2020 & Perjantai 27.3.2020

Muun muassa Tarharyhmässä ja Hunajameloneissa musiikkia tehnyt Maija Vilkkumaa julkaisi jättihitin Satumaa-tango sisältäneen soolodebyyttinsä Pitkä ihana leikki vuonna 1999. Viisi Emma-palkintoa sekä Teosto- ja Juha Vainio -palkittu Maija Vilkkumaa on yksi maamme eniten albumeita myyneistä muusikoista. Hän on uransa aikana julkaissut seitsemän soololevyä, joilta muistetaan Satumaa-tangon lisäksi mm. hititIngalsin Laura, Ei, Lottovoitto, Totuutta ja tehtävää, Hiuksissa hiekkaa, Noinko vaikeeta se on, Prinsessa jää, Se ei olekaan niin ja Siks ku mä halusin.

Soolourani 20. juhlavuosi oli hieno: bändimme teki valtavan määrän ylistettyjä keikkoja, olin mukana Vain elämää -juhlakaudella, otin aiempaa isomman vastuun tuottamisesta ja palasin musiikillisesti lähemmäs juuriani. Itsensä etsimisen aika alkaa olla ohi, ja vuosi 2020 tulee olemaan vielä isompi, hikisempi, nopeampi, visuaalisempi, herkempi ja rohkeampi kuin aiemmat. Liity mukaan jengiin!– Maija Vilkkumaa

Ennakkoliput

Liput 28 € sis. eteispalvelumaksun 3 €
+ Tiketti.fi mahdollinen toimitusmaksu

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime n. klo 23:30

Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että internetistä www.tiketti.fi ostettuihin lippuihin on lisätty Tiketin palvelumaksu.
Lipunhinta 15,01 – 50 € + 2,5 € / lippu
https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksut
https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

Varaa VIP-aitio illan ajaksi!