











Yö-yhtyeen keikat JP Leppäluodon kanssa festivaaleilla 2024 saivat erinomaisen vastaanoton ja Yö tullaan näkemään lavoilla myös talvikaudella.
– Olemme otettuja yleisön reaktioista, joita saimme tuntea jokaisella keikalla. JP:n voima, herkkyys ja läsnäolo on jotain sellaista, jonka kanssa yksinkertaisesti ei voi olla jatkamatta tämän musan esittämistä ja diggaamista yhdessä yleisön kanssa, bändi toteaa.
JP Leppäluoto tunnetaan sooloartistina ja Elämäni Biisi -produktion laulajana, mutta myös raskaamman rockin ja metallin yhtyeistä kuten Charon, Poisonblack ja Raskasta Joulua. Yön keikoilla kuullaan kokoelma useita sukupolvia koskettaneita klassikoita bändin jokaiselta vuosikymmeneltä. Yö on julkaissut 31 albumia, joita on myyty liki miljoona kappaletta. Yhtye on vastaanottanut julkaisuistaan lukuisia jalometallilevyjä. Legenda (2001) ja Rakkaus on lumivalkoinen (2003) ovat saavuttaneet nelinkertaista platinaa, Varietee (1983) ja Kuolematon (2005) tuplaplatinaa. Lisäksi yhtye on saanut viisi platinalevyä ja viisi kultalevyä. Yön tunnetuimpia hittejä ovat Rakkaus on lumivalkoinen, Tia-Maria, Vie mut minne vaan, Likaiset legendat I, Ihmisen poika, Särkyvää ja Minne tuulet vie sekä Joutsenlaulu. Talvella 2023 julkaistiin postuumisti koskettava radiohitti Viimeiseen Auringonlaskuun Olli Lindholmin laulamana.
Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.
Showtime jo klo 22:30
Tapahtuma on K18
Ennakkolippu on edullisempi kuin ovelta lippu!
Ennakkolipulla pääset jonon ohi. (HUOM! Mahdollinen ennakkolippujono)
ENNAKKOLIPUT 30 € sis. eteispalvelumaksun 3 €
Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että tiketti.fi ostettuihin lippuihin Tiketti.fi lisää palvelumaksun 2,50 €.
https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot
Ennakkolippuja myynnissä myös Hotelli Hullu Poron vastaanotossa.
Ennakkolippujen myynti loppuu Tiketti.fi sekä hotelli Hullu Porossa keikkapäivänä klo 21:00.
Lipun myynti ovelta klo 21:00 alkaen.
LIPUT OVELTA: 35 € sis. eteispalvelumaksun 3 €