Kymppilinja

Hullu Poro Areena

Lauantai 22.2.2020

Kymppilinja

Oivaltavista räpeistään tunnettu Kymppilinja julkaisi tänään uuden singlen Kaikki tytöt. Kappale on uudelleenversiointi tanssiyhtye Finlandersin klassikkokappaleesta. Kuuntele kappale tästä!

-Haluttiin duunata loppukesään energinen bängeri. Yhtenä päivänä rullattiin studiolla läpi vanhoja julkaisuja, kun Finlandersin Kaikki tytöt -biisi tuli vastaan. Alusta asti oli selvää, että tästä pitää duunata oma versio. Tiedettiin heti mitä se vaatisi ja miltä biisin pitäisi kuulostaa – ja lopputulos on pitkälti sitä mitä kelattiinkin. Vanha klassikko, joka muovaantui nyt myös tulevaksi klassikoksi alkuperäistä kunnioittaen, yhtye kuvailee kappaletta.

Kymppilinja on tehnyt musiikkia 2000-luvun alusta saakka. Vuoden 2010 hittisinglen, ”haukibiisin” Minä (feat. Mariska) lisäksi yhtye on aiemmin julkaissut kaksi albumia. Bändi lopetti vuonna 2012, mutta palasi viime vuonna studiolle ja keikoille. Elokuussa 2018 julkaistu comeback-single Aallot on rikkonut Spotifyssa kultarajan. Viime syksynä julkaistu Forever Young nousi heti julkaisunsa jälkeen Spotifyn top 50 -listalle ja myös keväällä julkaistu Sydän paljaana menestyi hyvin Spotifyn top 50 -listalla.

Liput 15 € sis. eteispalvelumaksun 3 €

Hullu Poro Areena avoinna klo 21:00 alkaen.

Varaa VIP-aitio illaksi. Lue lisätietoja.

Liput ennakkoon www.tiketti.fi
Huomioithan, että internetistä www.tiketti.fi ostettuihin lippuihin on lisätty Tiketin palvelumaksu.
Lipunhinta 15,01 – 50 € + 2,5 € / lippu
https://www.tiketti.fi/info/palvelumaksut
https://www.tiketti.fi/info/toimitusehdot

Ennakkoliput tiketti.fi